keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Pidätkö junalla matkustamisesta? (analyysitehtävä)

Meidän tekstissä on 3 osaa eli 3 erilaista tekstiä. Nämä ovat mielipidekirjoituksia, koska tekijät esittävät heidän käsityksensa aiheesta. Tekstit näyttävät siltä, että ne kirjoitetiin keskustelufoorumiin ja väittelevät junien myöhästymisestä. Huomattava on, että kirjoitajan nimi ja päivämäärä on mainittu pääosan ulkopuolella, mitä on tyypillinen foorumissa.
Kun tekijät pohtivat heidän oma mielipidettä, tekstien kieli on vähän vapaampaa ja käytetään myös vähän enemmän puhekieltä. Minusta kolmen tekstin välillä näkyy eroa, kun toisessa tekstissä henkilö käyttää enemmän puhekieltä kuin ne 2 muuta.
Tekstit erottavat toisistaan myös kohdassa, kenelle ne on kirjoitettu. Kun ensimmäinen teksti osoittaa kaikille, jotka valittavat myöhästymisestä, taas toiset eivät oikeasti osoita kenellekään ja ovat kirjoitaneet vähän vapaammin. Foorumiteksit voisivat myös osoittaa jollekulle suoraan, kun tekijä viittaa eteen kirjoitettuun juttuun, mutta sellaista ei tapahtuu tässä tapauksessa.

4 kommenttia:

  1. Hei :)
    Sâ myös ajattelit päivämäärästä ja ajasta jotka ovat julkaistut ;)
    Minusta tuntuu, että ensimmäinen teksti on enemmän puhekieli kuin muut :/

    VastaaPoista
  2. Musta tuntuu, et vain kolmannesta tekstistä ei löydy puhekieltä ;)

    VastaaPoista
  3. haha ihana!!
    No mulla oli vain sellainen tunne, että 2. ja 3. ovat vaikeammat ymmärtää. koska siellä oli paljon uutta sanoja...sen takia se ehkä tuntui siltä että on enemmän puhekieltä?

    VastaaPoista
  4. Mun mielestä sun analyysi on tosi hyvää:) Mun mielestä toinen teksti tuntui jostain syystä enemmän puhekieliseltä, ehkä koska oli niin paljon huutomerkkejä jne.

    VastaaPoista